21.12.17

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 21



Eilen aukesi Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukut Maria Glow ja Elina K blogeissa. Tänään sitten on minun ja Jenni Janas-blogin vuoro. Erinäisten sattumien vuoksi minun luukkuni aukeaa vasta näin myöhään! Ei kuitenkaan hätää, sillä tästä luukusta yksi onnekas voittaa itselleen aasialaisen kasvonaamiosetin! Itselläni on joulukuu mennyt todella kiireisesti. Nalle aloitti työt, joten tietenkin minun tehtävänäni on ollut tehdä kaikki kodin työt ja jouluvalmistelut yksin. Viime viikon olin siskoni ja hänen pienen lapsensa apuna, kun hänen miehensä oli toisessa maassa työmatkalla ja tämä viikko on ollut kiireistä joulusiivouksen- ja ostosten sekä lahjojen miettimisten ja ostamisten kanssa. Aikaa ei ole oikein jäänyt rentoutumiseen, mutta ehkä tänään kerkiän laittamaan kasvonaamion kasvoille ja rentoutua.

NAA2


Arvon yllä olevan naamiosetin yhdelle onnekkaalle. Säännöt menee seuraavasti:


- Arvonta alkaa nyt ja päättyy huomenna keskiyöllä. Joten tämä ja huominen päivä aikaa osallistua.
- Kommentoi alle jotakin jouluista ja jätä mukaan sähköpostiosoitteesi, josta tavoitan sinut.

Nyt menen koittamaan sinapin tekemistä ensimmäistä kertaa elämässäni, ihanaa joulun odotusta kaikille!

Köy myös huomenna katsomassa Kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku Strokes of Color blogista 

♡:SΔRΔGΔLΔXYY

58 kommenttia:

  1. Huomenna loppuu koulu ja pääsee tekemään joulusiivouksia ja -ruokia. Olisi ihanaa hemmotella ihoa rankan syksyn jälkeen.
    Hyvää joulua sinullekin!!

    vitaevay@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Joulusiivous hoidettu, nyt laatikoiden valmistukseen ja kolmen yön kuluttua saadaan nauttia! Mukavaa joulunaikaa kaikille :-)
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Yay, naamiot ovat lemppareita! Enää yksi päivä töitä ja pääsee ihanalle ansaitulle reilun viikon joululomalle. Ihan parasta ❤️

    VastaaPoista
  4. Oih, ihana arvonta!
    Oikein hyvää ja rauhallista joulua sinulle :)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Oi, olen ihan hurahtanut erilaisiin kasvonaamioihin joten voitto olisi enemmän kuin mieluinen. Ajatella, että joulu on jo niin lähellä.. haluan toivottaa sekä sinulle, että kaikille lukijoillesi ja muille joulukalenterin pitäjille oikein ihanaa, hyvää & rauhallista joulua! :)

    Silloin saa unohtaa kiireet ja vain nauttia tunnelmasta :)

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  6. Naamioita :3

    Mie lähden huomenna kotiin katsomaan minkälaisen kuusen iskä on käynyt nappaamassa tiluksilta. Äiti on perinteisesti jouluaattona töissä, niin iskän ja Sepin kanssa koristellaan aattona kuusi (tai siis mie) :D Aattona tulee katsottua myös liikennettä, kun ihmiset käy hautuumaalla ja asutaan siinä matkan varrella.


    talkandbake@suomi24.fi

    VastaaPoista
  7. Nää vaikuttaa tosi mielenkiintoisilta naamioilta! :) Tuosta sinapista olisi kiva saada ohjetta jos se onnistuu! :)

    Mä oon nyt ekaa kertaa ikinä joululomalla! :) Oon ollut 3 vuotta ilman jouluherkkuja ja oon viettänyt 3 joulua yksin töiden takia. Oon siis ihan överi-innoissani joulusta tänä vuonna! <3 Ihanaa joulun odotusta! <3

    taruanuelina@gmail.com

    VastaaPoista
  8. joulukalenterin luukut vähenee uhkaavasti, kuusen tuoksuinen tuoksukynttilä luo tunnelmaa, ja lauantaina paistetaan piparit :)
    paula.susanna@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Huomenna vielä töihin ja sit alkaa joululoma :) lahjat ostettuna ja suurin osa ruuista tehtynä. Ihanaa joulua!
    sanna_katariina@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Jouluvalot oli 50 prosentin alennuksessa niin nyt on ihania välkkyviä valoja .Joulu on alkanut mukavasti herkutellen ja lahjatkin on hankittu.Huomenna vielä paketointia ja siivousta nyt aina on,mutta en ota stressiä:)

    VastaaPoista
  11. Itse tehty sinappi on kyllä parasta ja yllättävänkin helppo tehdä!

    VastaaPoista
  12. hyvää joulua! :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Täälläkin riittää vielä tekemistä, mutta onneksi aattoon on vielä pari päivää. Tänä iltana ajattelin vielä paketoida.

    Hyvää joulua!

    backinreverieÄgmailÄcom

    VastaaPoista
  14. Hyvää joulua. Mun ei ole tarvinnut tehdä juurikaan jouluvalmisteluja, kun olen paraikaa menossa vanhempien luo viettämään joulua. Vaikka luulen, että joudun siellä hommiin. Kuusi on ainakin vielä hakematta.
    yuenkynnet(ät)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana arvonnassa. Hyvää joulua!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  16. Ihanaa joulua! Pitäisi itsekin kokeilla tuota itsetehtyä sinappia, vaikuttaa mielenkiintoiselta! :)

    mimyy93@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Ihanaa Joulunaikaa sinulle ja kaikille blogia lukeville <3

    VastaaPoista
  18. Mulla enää joulusiivousta vaille valmis.Hauskaa joulua ja onnellista uuttavuotta
    nina.sihvonen@luukku.com

    VastaaPoista
  19. Jotakin jouluista :D

    Kerro ihmeessä miten sinappi onnistui. Mä yritin kaverille väsätä sellaista jättineuletorkkupeittoa lahjaksi, mutta tuli erinäisiä vastoinkäymisiä ja mulla paloi käpy. Luovutan sen suhteen ja joudun nyt huomenna sitten viime hetken paniikkilahjaostoksille. Se siitä DIY-joululahjasta. Never again. x)
    huttuuvain ät gmail piste com



    VastaaPoista
  20. Ihanat naamiot joulukiireiden keskelle! Huomenna vielä edessä joulusiivouksen viimeistely, sen jälkeen voi hyvällä omatunnolla kaivaa suklaakonvehdit kaapista :)
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Oi aivan ihana paketti tämä!! Kasvonaamiot menisi minulle ja siskolle joulun jälkeiseen hemmotteluun :)

    aino.m.honkamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Mukana. Hyvää joulua kaikille!
    karitamaaria@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Vielä on paljon puuhattavaa minullakin.
    Hyvää Joulua!
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  24. Tänään ostettu viimeiset lahjat. Huomenna teen sinapin. Aatonaattona paketointi ja haudoilla käynti. Kyllä se tästä!
    Hyvää Joulua jokaiselle!
    outi.saariaho @ gmail.com

    VastaaPoista
  25. Arki jäädä hetkeksi saa, kun käymme juhlaan jaloon.
    Saanemme näin toivottaa, hyvää joulua joka taloon. Hyvää joulua!
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  26. Mukana kivassa arvonnassa! Kiinnostavan näköisiä naamioita, olisi kiva kokeilla :)
    Toivottelen oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Hyvää Joulua! :)

    tt32232@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ihanan lämpöisen mukavaa joulua ! hepanen86@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Tunnelmallista joulua! Toivottavasti kotitekoinen sinappi maistuu jouluherkkujen kera.
    tramp[@]netti.fi

    VastaaPoista
  30. Hyvää joulua!
    rinafi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa - tällä hetkellä olen oikeastaan tyystin melkein unohtanut joulun, koska odotan niin innolla lentoani Saksaan poikaystäväni luokse uudenvuoden viettoa varten. Silti hyvää jouluviikonloppua!

    anna-ylitalo@hotmail.fi

    VastaaPoista
  32. Hyvää joulua! <3 Huomenna täällä on pakkauspäivä ja sitten lauantaina lähdetäänkin joulun viettoon sukulaisten luo. Ihanaa! Kuusen kyllä koristelin kotiinkin, vaikka emme aattona enää kotona ole. :)
    charmedtaisan at gmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukaan naamioiden arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Ihanaa Joulun odotusta <3
    Täällä starttaillaan viimeistä työpäivää tämän vuoden puolella, muutaman tunnin kuluttua sitten pääsee kunnolla keskittymään joulun tuloon :)

    shimmerblinger@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Jouluvalmistelut alkavat olla hyvällä mallilla! Kalat pitää vielä savustaa ja kinkku paistaa, sitten voidaan rentoilla!
    Elli.axen@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Nyt on melkein kaikki tehty.Enää on tänään (Pe) kaupassa käynti ja kinkun paisto yöllä.Liinat vaihdan aattona.Aika on rauhoittua ja levähtää.
    Joulu saa tulla.
    Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  37. Oih, näillä olisi ihana hemmotella itseään, olen kuullut aasialaisista sheet maskeista paljon hyvää, mutta en ole päässyt vielä itse testaamaan, kun niitä ei täällä korvessa myydä :D Ihanaa Joulun aikaa sulle ja yritähän myös rentoutua kaiken kiireen keskellä!

    henriikka.m.venalainen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Hyvää joulua!
    mannanpostiatluukkupistecom

    VastaaPoista
  39. Mukana, ihanaa joulua sinne! :)
    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Naamiot kuuluvat kyllä rentoutumiseen! On ihana loikoa sohvalla naamio kasvoilla. Hyvää joulua! Kohta olisi luvassa lohen graavaamista ja kuusen koristelua. msesmsesmses@gmail.com

    VastaaPoista
  41. Hyvää joulua Sara <3 charmingnails@suomi24.fi

    VastaaPoista
  42. Hyvää joulua! <3
    Ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Hyvää joulua :))

    nikkanenanni@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Naamiot on joulua ennen parasta rentoutumiseen :)

    Ihanaa Joulua <3

    marjaanablog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa! Hyvää ja rauhallista joulua sinne!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  46. jouluna porvoossa anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  47. Musta on ihan uskomatonta, että ylihuomenna on jo jouluaatto. Rakastan tätä joulun aikaa ylikaiken <3 Oikein ihanaa joulua sinulle! :)

    theriddlerr@outlook.com

    VastaaPoista
  48. Rauhaisaa joulua! :) Kuusen koristelu meneillään.
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Ihanaa joulua! :)
    emmih96@hotmmail.com

    VastaaPoista
  50. Naamioita <3 Hyvää joulua! lifeanddisasters(a)gmail.com

    VastaaPoista
  51. Tämä päivä mennyt joulusiivouksessa. Vielä vähän leipomisia ja alkaisi olla valmista! Ihanaa joulua!

    SannaPa

    bullpall(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Ihanaa ja rauhallista, rentoutumisen ja läheisten täyttämää joulua!
    suvi.jalko@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Mukavaa joulua! Juuri käytiin ostamassa kuusi ja kohta pistetään se pystyyn, kunhan ollaan ensin saatu huonekaluja siirrettyä pois tieltä. rita_lahti@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Hauskaa joulua

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. wohoo ihanaa aikaa :) carla_kruse(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Kohta se aatto on, jee!

    sara.rokman@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Hyvää joulua!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  58. Ihanaa joulua kaikille! :)

    mmindy9@gmail.com

    VastaaPoista

Share some galaxy dust! ♡

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...