26.5.17

Synttäreiden tarjottavia

Minulla oli siis synttärit 21.5., mutta viralliset juhlat pidin helatorstaina. Kaikki kutsutut saapuivat paikalle ja meillä oli tosi kivaa. Tällä kertaa halusin kokeilla uusia reseptejä, vähän etukäteen jännitti miltä kaikki maistuu, koska rocky roadit olivat ainoita, joita olen aiemmin kokeillut. Kaikki tarjottavat saivat kuitenkin paljon kehuja ja mitään ei jäänyt yli, joten halusin teillekkin jakaa nämä reseptit.

syn4

Ensimmäisenä lohivoileipäkakku, jonka tein tällä Kotilieden reseptillä. Kakku oli mielestäni erityisen hyvää, sillä siinä ei ole majoneesia vaan ruohosipulituorejuustoa ja ranskankermaa. En osaa sanoa monelle ihmiselle kakku on tarkoitettu, mutta meillä oli 10 ihmistä ja kakku meni kokonaan.

12 vehnäleipäviipaletta
6 ruispaahtoleipäviipaletta
maitoa kostutukseen

Täytteet:
200 g kylmäsavulohta
200 g lämminsavulohta
1 nippu tilliä
400 g ranskankermaa
600 g ruohosipulituorejuustoa
0,5 dl sitruunamehua
musta- ja valkopippuria

Kuorrutus:
200 g maustamatobta tuorejuustoa
100 g ranskankermaa

Koristeet:
Lämmin- ja kylmäsavulohta
Tuorekurkkua
Salaatinlehtiä
Sitruunaa

Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi paloiksi. Hienonna lämminsavulohi.
Hienonna tilli. Sekoita tillisilppu, ranskankerma, tuorejuusto, sitruunamehu ja pippurit. Jaa seos kahteen kulhoon.
Sekoita toiseen kulhoon kylmäsavulohi ja toiseen lämminsavulohi.
Leikkaa leivistä ohuelti reunat pois. Asettele tarjoilulautaselle tiiviisti vierekkäin kuusi vehnälesepaahtoleipää (2 x 3). Kostuta maidolla tai sitruunavedellä.
Levitä päälle ensimmäinen kalatäyte. Lado sen päälle ruispaahtoleivät ja kostuta. Lisää toinen kalatäyte sekä kanneksi loput vehnäleseleivät. Kostuta.
Anna kakun tekeytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
Sekoita tuorejuusto ja ranskankerma, levitä seos kakun pinnalle ja koristele.

syn2

Kakuksi tein Kinuskikissan juhlapöydän raitakakun. Tein kakun valkosuklaalla ja vadelmalla ja jätin mansikkakerroksen pois, sillä yksi juhlijoista oli allerginen. Laitan tähän vain näiden kahden kerroksen ohjeen, mutta koko ohjeen voi käydä katsomassa Kinuskikissan sivuilta. Kakusta tuli todella hyvää, tein pohjan Oreo kekseistä ja se yhdistettynä kirpsakkaan vadelmaan ja makeaan valkosuklaaseen maistui erittäin hyvältä.

200 g Oreo keksejä
75 g voita

Täytemousse:
4 dl kuohukermaa
200 g vaniljarahkaa

Valkosuklaakerros:
Puolet täytemoussesta
1,5 liivatetta
130 g valkosuklaata
120 g smetanaa
1 rkl vettä

Vadelmakerros:
Puolet täytemoussesta
3 liivatetta
200 g vadelmaa
1/2 dl sokeria

Murskaa keksit ja yhdistä ne voisulaan. Painele seos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin.

Vatkaa kerma vaahdoksi ja käännä sekaan vaniljarahka. Jaa mousse kahteen kulhoon.

Valkosuklaakerros:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä. Sekoita mousseen suklaasula ja smetana. Kiehauta vesitilkka ja sulata siihen liivatteet. Sekoita täytteeseen. Kaada vuokaan keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 30 minuuttia ennen seuraavaa kerrosta.

Vadelmakerros pakastevadelmista:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Keitä pakastevadelmia pienessä vesitilkassa noin kaksi minuuttia. Soseuta vadelmat ja laita lävikön läpi, ettei siemeniä tulisi sekaan. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita toiseen vaahtoon liivate-vadelmasose, loput vadelmasoseesta ja sokeri. Kaada vuokaan. Anna kakun hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia ennen vuoasta irrottamista.

syn1

Yksi vieraista toivoo aina rocky roadia, joten päätin sitäkin tehdä. Suklainen rocky road yhdistettyvä rapeisiin riisimuroihin, suolaisiin pähkinöihin ja makeisiin vaahtokarkkeihin on aina hyvä tarjottava; niin aikuisten kuin lastenkin juhliin.

50 g voita
200 g Fazerin sinistä
200 g Fazerin tummaa suklaata
riisimuroja
suolapähkinöitä
vaahtokarkkeja

Sulata kattilassa voi. Paloittele joukkoon tumma- ja maitosuklaa. Laita sekaan riisimurot ja rouhitut suolapähkinät. Jos käytät isoja vaahtokarkkeja, pienennä ne ja sekoita sekaan. Valuta seos leivinpaperoidulle korkeareunuksiselle astialle. Laita jääkaappiin muutamaksi tunniksi. Leikkaa pieniksi paloiksi ja tarjoile!

syn3

// Here's what I served on my Birthday party! All was delicious!

♡:SΔRΔGΔLΔXYY

P.S. Synttäriarvonnan voitti SOFIA N, onneksi olkoon, olen laittanut sulle sähköpostia!

18.5.17

Neonia mattaa

Katselin kynsilakkavarastoani ja huomasin, että muutama vanha lakka oli kuivahtanut. Yksi kuivahtaneista oli China Glazen neonoranssi Sun Worshiper. Säälitti heittää kyseinen lakka roskikseen (tyhjennetyt kynsilakkapurkit voi laittaa sekajätteeseen, muuten kuuluu vaarallisiin jätteisiin) ja halusin vielä viimeisen kerran käyttää sitä.

ne1

Koska lakka oli ihan liian paksua yksinään lakattavaksi, lakkasin kynnelle ensin OPIn Kiss Me I'm Braziliania ja päälle koitin todella kuivalla sudilla levittää Sun Worshiperia. Lopuksi vielä mattalakka päälle ja ihana neonlakkaus mattapinnalla on valmis! Huomasin muuten, että olin laittanut lakan takaisin kynsilakkapaikkaan epähuomiossa... Täytyy varmaan tyhjentää ja laittaa roskiin... kun vaan kerkiää ;)

Käykäähän osallistumassa synttäriarvontaan, vielä maanantaihin asti on aikaa!

ne2

// I saw a few old nails polishes on my collection which were dryed out. One of them was China Glaze Sun Worshiper, a beautiful neon orange nail polish. I wanted to polish my nails with it for the last time but it was too thich to paint full nails of them, so I painted my nails with OPI Kiss Me I'm Brazilian and on a very dry brush I randomly put Sun Worshiper. On the top of all I painted matte top coat. I really like the combination of neon and matte!

♡:SΔRΔGΔLΔXYY

13.5.17

Synttäriarvonta!

Taas tulee vuosi täyteen mittariin ja mun synttäreitä juhlitaan 21.5. Olen joka vuosi järjestänyt jotain kivaa lukijoille synttäreideni vuoksi ja tänä vuonna halusin arpoa jollekkin ihanaa korealaista Tonymoly kosmetiikkaa! Paketti sisältää kaksi kosteuttavaa Picachu kangaskasvonaamiota, Eevee käsirasvan (tilasin itselleni samanlaisen ja toi haisee ihan kamalalle :D), Kiss kiss huulinaamion, Petite Bunny sävyttävän huulivoiteen sävyssä 05 peach sekä supersöpö Panda's Dream poskille ja huulille tarkoitettu kahden sävyn vahamainen paletti. Kaikki tuotteet ovat itse ostettuja, uusia ja avaamattomia, lukuunottamatta Panda's Dreamia, jonka avasin näitä kuvia varten.

AR2


SÄÄNNÖT:

- Kilpailu on vain julkisille lukijoille Bloggerin, Bloglovinin tai Facebookin kautta. Ilmoita kommenttikentässä, mitä kautta luet. Jos et ole vielä lukija, voit liittyä lukijaksi.

- Saat yhden lisäarvan, jos seuraat Instagramissa @saragalaxyy. Ilmoita kommentissa jos seuraat Instassa.

- Kilpailu alkaa nyt ja päättyy syntymäpäivänäni 21.5. Arvon voittajan ja ilmoitan siitä täällä blogissa.

Näissä muuten saattaa olla jonkin verran kissankarvoja! Meidän kissalta lähtee nyt ihan hullusti karvaa ja joka paikka on sitä täynnä.

AR1

// My birthday is in 21.5. 

♡:SΔRΔGΔLΔXYY

10.5.17

Voiko alle 4 euron ripsari toimia?

Mä olen ripsarisnobi, myönnän sen. Etsin kauan täydellistä ripsaria, kunnes löysin Lancomen Hypnosen ja siitä asti olen käyttänyt pelkästään sitä jo monta vuotta. Sain Essencen lanseeraustolaisuudesta neljä eri Essencen ripsaria ja ajattelin, etten tule niitä käyttämään. Kunnes kokeilin Essencen Princess False Lashesia ja rakastuin. Käytin sen maskaran loppuun (se ei ole tässä arvostelussa mukana) ja meinasin ostaa uuden, kunnes muistin että minulla on hyllyssä vielä kolme erilaista Essencen ripsaria. Otin kaikki kerralla käyttöön ja voin sanoa, että TYKKÄÄN! Tässä rahatilanteessa mulla ei ole varaa ostaa Lancomea, joten on ihan superia, että löysin todella hyviä ripsareita, joista kaikki maksaa alle 4 euroa kappaleelta!

ess4

Ensin kokeilin Rock'n'doll Crazy XXXL Volumea, koska joku kehui sitä Instagramissa. Tämä teki ripset paksuiksi ja lisäsi pituutta. Varmaan tiedätte sen, kun jotkut ripsarit on sellaisia, mitä pitää muutamia kertoja käyttää ennenkuin ne alkaa näyttämään hyvältä? Näissä missään ei ollut sitä ongelmaa, vaan jo ensimmäisellä käyttökerralla kaikki olivat älyttömän hyviä. Kuvissa on kaksi kerrosta enkä ole harjannut niitä (mun suuri salaisuus juuri paljastui: en omista ripsiharjaa!). Pysyy ripsillä koko päivän eikä lähde murustumaan. Tämä XXXL on mun lemppari näistä, vaikka kuvissa se näyttää kaikkein vähiten pidentävältä.

ess2

The False Lashes mascara ei niin paljoa paksunna ripsiä, mutta pituutta tulee sitäkin enemmän! Jos siis etsit enemmän pituutta, kuin paksuutta, osta tämä! Itse normaalisti laitan kerroksen ensin tuota XXXL volumea ja sitten päälle kerroksen tätä, niin saan pitkät ja paksut ripset. Tässä kuvassa on kuitenkin vain tätä The False Lashesia kaksi kerrosta. Tämäkin pysyy koko päivän eikä varise. Kaikki ihmiset on toki erilaisia eli vaikka nämä ei varise minulla, niin jollain toisella nämä saattaa varista.

ess3

Viimeinen esittelyssä oleva ripsari Forbidden Volume teki mielestäni kivoimman näköiset ripset MUTTA jostain syystä herkät silmäni (käytän päivittäin allergia- ja kosteuttavia silmätippoja lääkärin ohjeen mukaisesti) eivät kestäneet tätä, joten jouduin heittämään sen pois. Kokeilin muutamana päivänä, mutta joka päivä silmiä kutitti ja hankasin ripsarit pois. Mutta kuten sanottua, jokainen ihminen on erilainen ja jokainen tuote toimii erilailla eri ihmisille, jos sulla ei ole herkät silmät, niin kannattaa ehdottomasti kokeilla.

Mä en ikinä uskonut, että rakastuisin näihin ripsareihin, mutta niin vaan kävi. Olen kaikille ystävilleni suositellut näitä ja kaikki on tähän mennessä heistä kehuneet näitä ja kiitelleet mun suositusta. Essenseä myy Tokmannit, Kärkkäiset ja Pretty.fi ja kuten sanottua: jokainen näistä maksaa alle 4 euroa kappaleelta!

ess1

// I am such a mascara snob, I have been using Lancome Hypnose mascara for years. I got these Essence mascaras from a launch party and I was sure I wasn't going to use them. One day my Hypnose run out and I didn't have any money (I'm currently unemployed), so I opened Rock'n'doll Crazy XXXL Volume and fell in love. Few days later I opened The False Lashes mascara and it was soooo good too! Lastly I tried Forbidden Volume but it didn't suit for me, it did irritate my eyes. BUT I strongly recommend the Rock'n'doll Crazy XXXL Volume and The False Lashes mascara, in Finland they cost less than 4 euros and they really are amazing!


♡:SΔRΔGΔLΔXYY
P.S. Signe Seebid arvonnan voitti sinip...@gmail.com, onneksi olkoon, olen suhun yhteydessä!

6.5.17

Nahkatakkilauantai

Ah, tämä viikko ollaan (ainakin Lahdessa) saatu nauttia kunnon auringonpaisteesta ja lämpimästä ilmasta. Olin yksi päivä lähdössä ulos, kun tapasin ihanan naapurini joka sanoi että ulkona on aivan liian kuuma talvitakkiin, joka päällä olin lähdössä ulos. Piti sitten kotiin mennä vaihtamaan nahkatakki päälle ja uusi yritys ulos :D

U1

Meidän oli Nallen kanssa tänään tarkoitus mennä sataman avajaisiin, mutta nukuttiin vahingossa yhteen asti! Nalle oli kyllä laittanut herätyskellon soimaan, mutta oli unissaan lätkäissyt sen kiinni, kun se oli alkanut soimaan. Satamaan olisi tänään päässyt ilmaiseksi legendaarisella Puksu-junalla, en ole vielä ikinä ollut Puksun kyydissä, mutta ehkä tänä kesänä pakotan Nallen ja itseni sen kyytiin.

U2

Löysin H&M:stä tuon superhienon Unicorn Believer paidan, tuossa paidassa on kaikki kohdallaan: superhieno yksisarvinen kaupungin yllä, kuu, salamoita ja hologrammimainen unicorn teksti. Nahkatakin löysin kirppikseltä 7 eurolla, se on mulle pari numeroa liian iso, mutta halpa hinta ja kiinni olevat laput (täysin käyttämätön takki) houkutteli mut ostamaan sen. Eikä mua kaduta yhtään.

Toivottavasti sulla on ollut ihana lauantai! Mä lopettelen nyt kirjoittamisen ja menen syömään Jaffa mehujäätä, nam! Käy osallistumassa Signe Seebid arvontaan, jos sitä et ole vielä tehnyt.

U3

// The sun has been shining whole week here in Lahti, Finland! The weather has been amazing and so is my unicorn believer t-shirt from H&M.

♡:SΔRΔGΔLΔXYY
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...