31.3.15

Nahkatakkipäivä

Muistatteko vielä, kun muutama viikko sitten paistoi aurinko ja lumet suli? Kaivoin silloin kaapista nahkatakin ja tennarit ja oli oikein hyvä olla niillä. Nämä kuvat on otettu siis silloin. Heti seuraavana päivänä näiden kuvien ottamisesta oli talvi tullut takaisin ja nahkatakki vaihdettava talvisempaan malliin.



Tänään sitten lähdin tavalliseen tapaan kouluun enkä katsonut ulos ikkunasta. Olisi ehkä kannattanut, sillä maa oli täynnä loskaa ja vettä ja sitä vettä vaan satoi jatkuvasti ja mulla oli jalassa rikkinäiset Converset! Kouluun päästyä kengät ja sukat olivat ihan märät. Jossain vaiheessa muiden luokkatovereiden (joita en muuten edes tuntenut, sillä en ollut tänään tunneilla oman luokkani kanssa) ällötykseksi tajusin laittaa vieressä olevalle patterille kengät ja sukat kuivumaan.



Ei ollut muutenkaan mikään erikoisen mukava päivä, märkien jalkojen lisäksi kärsin päänsärystä, kun olin nukkunut putkeen 12 tuntia ja meillä oli seitsemän tuntia kirjanpidon jatkokurssia... Kotimatkalla kävin Punnitse&Säästä- kaupassa ostamassa Hurraw huulirasvoja, kirsikka 7 Upia ja sain samalla Eekun antamalla kortilla sieltä pääsiäismunan, kiitos Eekku! 


Muutin taas vähän blogin taustakuvaa, tällä hetkellä mulle tulee siitä mieleen Halinallet, kuinka söpöä! :D



OOTD SCARF Louis Vuitton LEATHER JACKET Vero Moda SHIRT Gina Tricot 
LEGGINGS H&M SHOES Converse

// Two weeks ago the sun started shining so I took my leather jacket from my closet. After I took these photos the snow started to fall again and it was too cold :D I hope that soon we'll get spring in Finland too.

♡:SΔRΔGΔLΔXY

29.3.15

Pastel Galaxy

Saatiin tietokone takaisin (jee!) ja innoissani ajattelin, että nyt on aika laittaa lumihiutaleet pois bannerista, kun kevät on tulossa. Avasin koneen ja aloin etsimään blogin tärkeitä tiedostoja, kunnes tajusin, että kaikki on poissa. Tiesin, että kaikki kuvat tulee katoamaan, mutta en ollut varautunut siihen, että myös kaikki bannerit, taustat ja muu tärkeä data häviää.



Ei siinä sitten auttanut muu, kun luoda kaikki uudelleen. Samalla innostuin myös muuttelemaan html-koodia ja tekemään pieniä parannuksia blogiin.

Ja koska olen koko viikonlopun ollut vain blogin parissa, niin ajattelin tehdä blogin ulkoasusta innostuneena pastelligalaksikynnet.



Pohjan lakkasin Gina Tricotin Whitellä ja päälle töpöttelin Essien Cascade Coolia, OPIn Push & Pur-Pullia sekä Models Ownin Baby Bluesia. Kuorrutin INM:n Northern Lightsilla ja maalasin päälle tähden näköisiä möllyköitä. Galaksikynsien tekeminen on itselle jotenkin tosi vaikeaa eikä näistäkään tullut sellaisia superhienoja, täytyy vain harjoitella enemmän. ^__^



// My computer broke and when I got it back from my friend (who repaired it) all the important blog data was gone. So this weekend I've been just re-doing banners, watermarks, wallpapers etc. I got inspired by my blog's outfit so I did pastel galaxy nails! It wasn't so easy that I thought but I think these were okay. I need to train more galaxy nails, they are so cool! ^__^

♡:SΔRΔGΔLΔXY

26.3.15

Oldies

Koska meidän tietokone on vielä korjaajalla (olen Niko sulle tosi kiitollinen, että viitsit katsoa sitä!), niin ajattelin laittaa tänne muutaman vanhan kuvan, jonka löysin irc-galleriasta (lol :D) ja Facebookista.




























2007 Oltiin serkun kanssa shoppailemassa, tuli nälkä ja mentiin juomaan jogurttia. En muista, kuka kuvan otti, mutta serkkuni ei olisi halunnut tätä kuvaa kenenkään nähtäville, koska hänen mielestään hänen polvensa oli oudon näköiset :D 






























2007 juhannus ja kokonaan valvottu yö.


2007 ja ensimmäinen hiustenvärjäys. Olin aina halunnut punaiset hiukset ja vihdoinkin tein sen! :) Serkkuni aina nauraa tälle kuvalle, kun näytän kädettömälle.


2009 ja pinkkimustat hiukset.





























2009 oli myös blondikausi. Kävin kampaajalla värjäyttämässä hiuksia joka kuukausi, kun musta tyvikasvu puski niin voimakkaasti.


























2010 juhannus, roadtrip ja Matukka 


2010 ja hiustenpidennykset 





























2012 Ruotsissa


2014 Ja vielä viimeisenä kuva viime juhannukselta, jossa en ole niin fressi, kuin kahdessa muussa juhannuskuvassa :D


Vanhoja kuvia katsellessa tuli ihan hirveä ikävä vanhoja hyviä aikoja, kun hengailtiin serkun kanssa ja maailmassa ei ollut huolen häivää.


♡:SaraGalaxy


23.3.15

From my phone lately

Meidän tietokone meni rikki, joten täytyy tällä viikolla keksiä vaihtoehtoisia postauksia, joita pystyn toteuttamaan, kun en pysty siirtämään kamerasta kuvia koneelle. Tänään pitkästä aikaa näytän teille, mitä puhelimeni syövereistä löytyy! Osa näistä on julkaistu Instagramissa (@saragalaxyy).



1. Ostin hatun, joka näyttää ihan Turtlesilta, joka polttaa tupakkaa. 2. Pidettiin omat subibileet. 
3. Otettiin serkun kanssa kuva, jonka sisällä on kuva, joka sisällä on kuva jne.



1. Työkaveri kutoi minulle vaaleanpunaiset sukat. 2. Töissä tarvii kahvia. 
3. Ostin Mignonin, jonka pudotin.



1. Nalle  Kitty. 2. Laitoin ekan kerran tennarit jalkaan. 3. Omatekemää Sushia.



1. Jäin koukkuun McFrappeen 2. Siskokset 
3. Meinasin aloittaa pyöräilykauden, mutta tanko oli vääntynyt ja kumit tyhjänä.



1. Nastolan ABC oli täynnä, niin ei päästy sinne syömään, jouduttiin menemään paikalliseen pizzeriaan. 2. En nähnyt auringonpimennystä, mutta aurinko oli tosi kirkas.
3. Lauantai-ilta meni tekemällä kannattavuuslaskennan kotitehtäviä.



1. & 2. Käytiin katsomassa Kisukissaa. 3. Maanantaina (tänään!) oli taas lunta satanut.


♡:SaraGalaxy

20.3.15

Punaiset huulet

Iiny on puhunut niin paljon Born Pretty Storen huulilakoista hyvää, että halusin myös ottaa kokeiluun huulilakan. Sävyjä on monta erilaista (jos kiinnostaa, niin sivut 1, 2, 3, 4), että meni muutama hetki miettiessä, minkä haluan testiin. Lopulta päädyin ottamaan sävyn #22 ja yllätyksekseni ihana Iiny lähetti minulle hiusväripaketin, jossa oli mukana myös huulilakka sävyssä #33!



Olen nyt käyttänyt näitä noin viikon ajan ja olen ihan rakastunut! Näistä tulee todella peittävä ja kaunis väri huulille, joka pysyy monta tuntia. Olen huulipunien kanssa aina hieman vainoharhainen, koska pelkään koko ajan, että ne lähtee tai leviää, näiden kanssa ei ole sitä ongelmaa.

Se huono puoli näissä on, että kun nämä tosiaan on niin kestäviä, niin näitä ei saa kunnolla puhdistettua! Olen joutunut misellivedellä oikein kunnolla hankaamaan käyttäen monta vanulappua, että nämä lähtee pois.



Sävy #22 (ylemmässä kuvassa ylempi väri) on tumma, hieman ehkä marjapuuroon menevä punainen.



Sävy #33 on aivan ihana verenpunainen sävy, tätä olen käyttänyt tosi paljon. Kuivuu enemmmän mattapintaiseksi, mitä alempi kuva antaa olettaa, sillä laitoin huulirasvaa ennen punan laittamista (en suosittele laittamaan, sillä väri sotkee ja eri pysy niin hyvin, jos on huulirasva alla).



Aion ostaa vielä lisää näitä huulilakkoja, sillä oikeasti tykästyin näihin tosi kovasti! En vain ole vielä päättänyt, mitkä sävyt pääsevät kokoelmiini, ainakin #16 ja #18.

Alla vielä video, missä näytän, että huulilakka ei leviä/ lähde, jos sitä pyyhkäisee paperilla ^__^

video


Ja kuten aina: loppussa kerron BPS:n ilmaisista toimituskuluista ja että koodilla CVG10 saa ostosten loppusummasta 10 % alennusta.



// Iiny has been saying so many good things about Born Pretty Store Velvet Lip Glosses, that I wanted to try them too! I chose shade #22 and Iiny sent me shade #33. I've been using these for a week now and I totally fell in love! The pigment of these is awesome and they are really long lasting! The shades are pretty and they dry matte on your lips.

If you're interested, you can find Velvet Matte Lip Glosses here, here, here and here. Also, check up the makeup section and other lip makeups!

Born pretty Store has free shipping worldwide and you'll get 10 % off on your order by using the code CVG10


♡:SaraGalaxy

18.3.15

Bona Valere - luonnonkosmetiikkaa Lahdessa

Nyt olen tosi innoissani, sain nimittäin viime viikolla kutsun uuteen lahtelaiseen liikkeeseen, joka myy virolaista luonnonkosmetiikkaa. Tietysti tartuin tilaisuuteen ja kävin katsastamassa paikan, olin niin innoissani, että halusin jakaa teillekin tunnelmia liikkeestä!





































Bona Valere on lahtelaisen naisen perustama yritys, joka aloitti viime vuoden puolella maahantuojana ja maaliskuussa hän avasi Bona Valere- liikkeen Lahden keskustaan Vapaudenkatu 2 (S-market Mascotia vastapäätä).






Liike on ihanan pieni ja avara ja sisään tullessa monet eri ihanat tuoksut tulevat nenään. Sisustuksessa on käytetty paljon väriä ja tuotteet on laitettu kauniisti omatekemälle hyllylle. Kaikkia tuotteita saa kokeilla liikkeessä ja sohvalle voi tulla vaikkapa istumaan, kyselemään ja juomaan kahvia. Itse juttelin ihanan omistajan kanssa pari tuntia ja join muutaman kahvikupillisen.




































Bona Valere myy neljää eri luonnonkosmetiikkasarjaa Virosta. Kaikki ne on käsitehtyjä ja suurin osa raaka-aineista on Virosta.



Signe Seebid -tuotteet valmistetaan Virossa käsityönä perheyrityksessä. Kaikki ainesosat on luonnollisia ja ne on tuotettu paikan päällä.



Sõsar on viiden naisen perustama yritys, näissäkin tuotteissa käytetään Viron luonnossa kasvatettuja raaka-aineita.




Lumi on kehitetty yhteistyössä Viron yliopistojen kanssa. Lumi-tuotteet eivät sisällä parabeeneja, mineraali- silikoni- tai muita öljytuotteita eikä synteettisiä haju-, väri- ja säilöntäaineita, tuotteiden pH-arvo on 5.0. Lumi- tuotteita saa myös Viron apteekeista ostettua.

Sohvy -tuotteet eivät olleet vielä saapuneet liikkeeseen, kun kävin siellä, mutta niitä pitäisi tulla tällä viikolla. Sohvy-tuotteet ovat 100 % luonnontuotteita ja valikoimasta löytyy myös vauvoille ja odottaville äideille voiteita sekä tuoksuttomia tuotteita.




















































































Tuotteiden pakkaukset ovat todella kauniita, näillä on kiva hemmotella itseään tai viedä vaikka lahjaksi.



























































Lähtiessä sain ison kasan tuotteita ja ostin itsekin muutaman, joten lähiaikoina tulette varmasti näkemään runsaasti luonnonkosmetiikkapostauksia!



Bona Valere sijaitsee osoitteessa Vapaudenkatu 2 ja on auki ti-pe 11-18 ja la 9-14. Facebooksivut löytyvät tästä linkistä, suosittelen lämpimästi käymään kyseisessä liikkeessä!

♡:SaraGalaxy

17.3.15

Triangle

Halusin TAAS tehdä teippikynnet, kun innostuin siitä tekniikasta niin paljon. Tällä kertaa halusin kokeilla, miten kolmion saa tehtyä teipin avulla ja hyvin se onnistuikin!



Lakkasin alle OPIn Goldeneyetä, jota olen käyttänyt jo niin paljon, että se on ihan lopussa, onneksi minulla on varakappale jemmassa. Musta on Gina Tricotin Blackia. Tykkään näistä kynsistä toooosi paljon! Minulla on vielä yhdet teippikynnet mielessä, toivottavasti teitä ei ihan vielä kyllästytä tämä koristelutyyli :)



// I wanted to do some graphic tape manicure again. This time I used OPI Goldeneye on base, I've used that nail polish so much that it's almost at the end, luckily I have another Goldeneye on my stash. The black polish is Gina Tricot Black, I really like Gina Tricot nail polishes, I can't believe that they are so cheap (10 €/ 3 pcs) and yet so high quality!

♡:SaraGalaxy

13.3.15

Peacock

Tällä kertaa sain valita Born Pretty Storesta viisi tuotetta ja päätin ottaa taas yhden leimauslaatan, koska ensimmäinen kokeilemani oli niin huippuhyvä. Selailin valikoimaa ja silmiini osui tämä erittäin kaunis riikinkukkolaatta.



Halusin ensin kokeilla sinivihreällä pohjalla hopeita kuvioita, mutta yllätyksekseni kuviot eivät nousseetkaan niin hyvin, kuin edellisessä laatassa. Riikinkukko ei noussut kunnolla, vaan se näyttää enemmänkin joltain kanalta Riikinkukon pyrstöstä taas tuli liian paksu.

(jostain syystä kotini tietokoneella kynnet näyttää sinivihreältä (eli siltä, miltä pitääkin), mutta toisella koneella harmaalta)



Seuraavaksi halusin kokeilla tuota keskimmäistä kuviota, joka on mielestäni ihan superkaunis ja jonka takia tuon laatan halusinkin. Laatassa on aika paksut kuviot, joten kuvioista tuli aika paksut ja hieman suttuisen näköiset.



Vaikka laatta (ainakaan minun kappaleeni) ei ole laadullisesti superi, niin tämän kuviot on silti ihan älyttömän hienot ja aion jatkossakin käyttää tätä laattaa, ehkä harjoitus tekee tässäkin laatassa mestarin.



Loppuun vielä muistutuksena, että Born Pretty Storessa on ilmainen toimitus, sekä koodi CVG10, jolla saa 10 % alennuksen tilauksen loppusummasta.




// This time I got to choose five products from Born Pretty Store. I thought that I'd take one stamping plate because the previous one I got from BPS was very high quality. I saw this pretty peacock plate and immediately fell in love for that pretty pattern.

I think that this plate was not as good quality as the Sailor Moon plate but it was okay. The center peacock is very pretty and you can do lots of different styles with it because it's so big and has a a few different pattern on it's tail.

You can buy different plates from here, also check out large nail art section! Born Pretty Store has free shipping worldwide and you can get 10 % off by using code CVG10.


♡:SaraGalaxy

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...